+358400779436 - info@ollihuhtala.com
    

Valmentaja-Akatemia auttaa valmentajia ja asiantuntijoita kasvattamaan kuukausilaskutustaan ja myymään palveluitaan digitaalisesti. Lähdimme ottamaan henkilökuvia Valmentaja-Akatemialle Helsingin Hernesaaren maastoon. En ole aikaisemmin ottanut henkilökuvia kyseisessä sijainnissa vaikka se olikin tuttu entuudestaan Löylyn ja Hernesaaren Rannan vuoksi. Sovimme kuvauksista hyvissä ajoin etukäteen, jolloin niihin oli hyvin aikaa valmistautua. Tärkeää on selvittää, mihin kuvia tullaan käyttämään, missä kuvat otetaan ja kuinka monta henkilöä kuvataan. Olin paikan päällä hyvissä ajoin ennen asiakkaiden saapumista, jotta kerkesin tutkimaan mehukkaimmat kuvausspotit ja katsomaan miten valo asettuu kyseisiin spotteihin. Hetken aluetta pähkäiltyäni totesin, että Löylyn ympäristö riittää hyvin kuvien ottamiseen.

Kaksi tuntia meni nopeasti, sillä Löyly ja sen ympäristö tarjoaa valtavasti erilaisia spotteja kuvauksia varten. Kuvattavien henkilöiden saapuessa paikalle annoin pikaisen yhteenvedon siitä, missä kohdissa kuvataan ja millaisia kuvia niissä otetaan. Kannattaa muistaa, että kuvaukset ovat jatkuvasti muuttuva olomuoto. Taustat vaihtuvat kameran asentoa muuttamalla, ympärillä saattaa olla liikettä ja kivoja yksityiskohtia. Suosittelen etsimään kuvausympäristöstä hyödynnettäviä elementtejä, jotka tuovat kuviin eloa ja erilaisuutta. Löylyn ympäristössä oli suhteellisen rauhallista napsia kuvia, vaikka siellä liikkuikin paljon ihmisiä. Otin aina muutaman kuvan eri kuvakulmilla ja sommittelulla, näytin kuvia asiakkaalle ja kun ne miellyttivät tarpeeksi molempia osapuolia, vaihdoimme kuvauspaikkaa. Asiakkaalle kannattaa aina näyttää kuvia kuvausten aikana ja kysyä mielipidettä, koska silloin molemmat osapuolet pääsevät antamaan jatkuvaa palautetta ja kuvaukset todennäköisimmin onnistuvat, koska päätavoite on saada asiakkaalle käyttökelpoisia kuvia.

Olin pakannut mukaan Canonit (5D Mark IV + 6D), sekä putkiksi 70-200mm (canon, 2.8 IS II) jokapaikan selviytyjän, 50mm (canon, 1.4) potrettilinssin sekä 24-70mm (tamron) edustamaan laajempaa kuvakulmaa. Salamana oli Godoxin AD200 sekä Canonin 430EX-II varmuuden vuoksi. Kuvauksissa näistä linsseistä käytettiin vain 70-200mm sekä 50mm, mutta valokuvaajahan on aina valmiina kaikkeen! 🙂 Tässä vielä minun tärpit siihen miten ulkokuvauksiin kannattaa valmistautua:

  1. Kysy asiakkaalta millaisia kuvia he haluavat, utele käyttötarkoitusta. Näin sijainnin valinta onnistuu helpommin.
  2. Asiakkaalta kannattaa kysyä esimerkkikuvia (esim Pinterestistä tai Googlen kuvahausta). Näin tiedät minkä tyylisiä potretteja he haluavat.
  3. Valkkaa toimiva paikka ja ehdota sitä asiakkaalle (ellei asiakkaalla ole jo hyvä idea kuvauksiin). Varmista etukäteen, että sijainnissa saa kuvata.
  4. Pidä säävaraus, eli jos taivas repeää niin sijainnissa täytyy olla mahdollista kuvata myös sisätiloissa.
  5. Varmista valaistus. Pidä mukana ainakin yksi isompi salama ja täytesalama.
  6. Varmista asiakkaalle aika ja paikka.
  7. Valmistaudu hyvin, ole ajoissa paikalla ja tuplatarkista, että sijainnissa saa kuvata jos se vielä tässä vaiheessa on epävarmaa.

Ohessa muutamia kuvia kyseisestä kuvauspäivästä (klikkaa kuva suuremmaksi):

 

 

Olli Huhtala on Helsingistä kotoisin oleva hää- ja tapahtumakuvaaja. Kaikki oikeudet pidätetään. Ota yhteyttä yhteistyöhön tai keikkaan liittyen.

 

HAKUSANAT: VALOKUVAUS, HELSINKI, ESPOO, VANTAA, TAPAHTUMAKUVAUS, HÄÄKUVAUS, DIGITAALIKUVAUS, PARTY PHOTOGRAPHY HELSINKI, EVENT PHOTOGRAPHY HELSINKI, CANON PHOTOGRAPHY, PROFESSIONAL PHOTOGRAPHY, HENKILÖKUVAUS, LÖYLY, HERNESAAREN RANTA